|
Tiedostus kesän keikkoihin liittyen
Jussin valmistuttua vuoden vaihteessa päihde- ja mielenterveyspuolen lähihoitajaksi,
hän aloitti alan työt kuukausi sitten syrjäytyneiden nuorten parissa.
Jussi on keikkaillut jo useamman vuoden, joko bändin tai duon kanssa lähes joka viikonloppu.
Nykyinen päivätyö syrjäytyneiden nuorten parissa on kuitenkin niin vaativaa, että välillä on myös lomailtava,
että työhön kykenee keskittymään ja panostamaan tehtävän ja kohderyhmän tärkeyden mukaan.
Tästä johtuen duo lomailee koko heinäkuun ja koko bändi tekee yhden festarikeikan Tammerfestissa 14.7.2012.
Pienen hengähdystauon ja akkujen lataamisen jälkeen sekä bändi että duo jatkavat keikkaulua syksyllä totuttuun tapaan.
Vuokraa Mustien Enkeleiden keikkabussi
Tulevana kesänä on ainutlaatuinen mahdollisuus vuokrata Mustien Enkelien Yöltä ostettulegendaarinen keikkabussi omaan käyttöön.
Järjestä polttarit, häät, yhdistyksen kokous tai vaikka ompeluseuran
bileet autenttisessa keikkabussissa. Bussilla voidaan ajaa vaikka
Ouluun tai yhtä hyvin jäädä Tampereen keskustorin laidalle yöksi
bilettämään. Bussissa on myös sänkyjä jos pitää välillä huilata.
Lisätietoja vuokrauksesta ja hinnoista saa Jykältä:
numerosta 0400 704706 tai sähköpostilla jyrki.tyllinen(at)kolumbus.fi
Kesäterveisin, Mustat Enkelit
|